Jänisten jäljillä

Jänisten jäljillä

Suvussani on toiminut viisitoista valokuvaajaa neljässä sukupolvessa. Olen tehnyt suvun kokoelmiin pohjautuvan kirjan, elokuvan ja valokuvanäyttelyn. Mitä ajatuksia Jänisten kuvat herättivät dokumentoivan valokuvan merkityksestä?

Juho Jänis avasi ensimmäisen valokuvausateljeensa Yhdysvalloissa 1905. Siitä lähtien Jänisten valokuvaajasuku on tallentanut elämänmenoa eri puolilla maailmaa. Suvulla on ollut valokuvaamoja seitsemällä paikkakunnalla, tärkeimmät niistä Kuopiossa, Varkaudessa ja Savonlinnassa. Jänikset ovat toimineet studiokuvaajina, lehtikuvaajina, sotakuvaajina, kaupunkikuvaajina, teollisuuskuvaajina, teatterikuvaajina, mainoskuvaajina ja dokumenttikuvaajina. Pitkä aikaperspektiivi tarjoaa huikean näkymän valokuvaajan ammattiin sekä suomalaisen yhteiskunnan vaiheisiin.

Tuoreeseen kirjaan Kuvia Savosta ja maailmalta – Jänisten valokuvaajasuku, kokosin itseäni eniten kiinnostaneet kuvat ja tarinat. Huomasin, että satojentuhansien negatiivien joukossa kiinnostavimpia olivat dokumentoivat kuvat – ne, joihin oli tallentunut jotain ajan hengestä ja elämänmuodosta. Minua edeltäneet sukupolvet kokivat elämäntehtäväkseen paikallishistorian dokumentoimisen ja tallentamisen jälkipolville. Heille oli tärkeää kuvata kotikaupungin katunäkymiä, rakennuksia, liikeyrityksiä ja jokapäiväistä elämää. Vaikka kuvauskohteina oli myös historian merkkihenkilöitä, tärkeintä on mielestäni ollut paikallisten persoonallisuuksien ja kotimaisemien kärsivällinen kuvaus. Näistä kuvista on tullut ajan saatossa arvokkaita kulttuurihistorian palasia.

Ihmiset kaipaavat nähtäväkseen kuvia lapsuuden maisemista, omasta suvustaan ja ihmisistä, joita tunsivat. Ne herättävät muistoja ja yhteenkuuluvuuden tunteita. Olen nähnyt monen liikuttuvan kyyneliin, kun he ovat tulleet kertomaan, miten tärkeää oli nähdä vanhat kuvat tai filminpätkät. Paitsi nostalgian vuoksi, valokuvia menneestä ajasta kaivataan myös siksi, että osataan ymmärtää nykyistä aikaa. Tässä dokumentoivan valokuvauksen merkitys nousee ylitse muiden.

Suomen Tivoli Kuopion Väinölänniemellä. Kuva: Tuttu Jänis, 1930. Kuopion kulttuurihistoriallinen museo.

Kuopion rautatieasema. Kuva: Tuttu Jänis, 1934. Kuopion kulttuurihistoriallinen museo.

Kirjan ohella tein Kuopion VB-valokuvakeskukselle Kamera aseena -näyttelyn, jossa nähdään Jänisten rintamakuvia toisen maailmansodan ajalta. Jänisten kolme veljestä, Tuttu, Lauri ja Pauli, toimivat puolustusvoimien kuvaajina ja kuvausosastojen johtajina sodassa. Halusin tehdä näyttelystä erilaisen kuin mitä perinteiset sotahistoriallista näkökulmaa korostavat näyttelyt aiheesta yleensä ovat. Lähtökohtani oli valokuvataiteellinen, halusin esitellä kuvaajan omaa tyyliä ja kokemusta sodasta. Isosisäni Pauli Jänis toimi tiedotuskomppanian kuvaajana jatkosodan aikaan Rukajärvellä. Hänen rintamakuvansa olivat propagandakuvia, jotka oli tarkoitettu julkaistaviksi lehdissä. Sodan vaiheista kertovilla jutuilla pidettiin aikanaan kansakunnan moraalia yllä.

Kävin läpi noin 8 000 Jänisten rintamakuvaa. Minua alkoivat kiinnostaa eniten arkielämää kuvaavat otokset, joissa ei olla taistelutilanteessa. Nykypäivän sotakuvissa hallitsevana teemana on usein siviiliuhrien kärsimys ja sodan mielettömyys. 1940-luvulla oli toisin, sota pyrittiin esittämään mielekkäänä. Suomalaista sotilasta kuvattiin sankarina ja reippaana erämiehenä. Valokuva on voimakas propagandan väline ja tietyn mielikuvan luomisessa onnistuttiin mielestäni erinomaisesti, sillä se on elänyt näihin päiviin saakka. Isoisän yksityisissä kokoelmissa oli raakojakin kuvia, mutta niitä ei näytetty ulkopuolisille. Rintamakuvissa silmiini pisti sotilaiden nuori ikä ja romanttinen näkemys Itä-Karjalasta. Vaikka kuvat olivat tilaustöitä, niistä näkyy kuvaajan aitous ja vilpittömyys, ne on kuvattu antaumuksella. Henkilökuviin on saatu vangittua persoonallisuus ja kuvissa on voimakas tunnelma. Yleisö on kommentoinut näyttelyn olevan lohduttava sotakuvaus, humoristinenkin. Rintamalla ei välttämättä oltu omasta halusta ja sodan väkivaltaisuus lienee kaikille selvää. Kuvissa esiintyvät henkilöt olivat kavereita, joista osa selvisi, osa jäi sille tielleen. On ehkä ollut psykologisesti tärkeää kuvata sotaa näin. Uskon, että kuvaaja on näiden kuvien kautta pyrkinyt löytämään mielekkyyden omalle toiminnalleen. Jos kuvaaja on utelias maailmaa ja kohdettaan kohtaan, lopputuloksena syntyvät valokuvat puhuttelevat vielä vuosikymmenien jälkeen.

Sotamies Salo, Rukajärvi, 11.8.1942. Kuva: Pauli Jänis, 1942. SA-kuva.

 Rukajärvi, 10.4.1942. Kuva: Pauli Jänis, 1942. SA-kuva.

Itä-Karjala. Kuva: Pauli Jänis. Jänisten suvun kokoelma.

 

Kamera aseena – Jänisten rintamakuvia, VB-valokuvakeskus, Kuopio, 7.1.2018 saakka.
Kuvia Savosta ja maailmalta. Jänisten valokuvaajasuku, SKS, 2017.
Jäniksenä Varkaudessa, Yle Areena: Suomi-kuvia, 23.12.2017 saakka.


Matleena Jänis on Jyväskylässä toimiva valokuvaaja ja elokuvaohjaaja. Hän on tehnyt dokumentaarisia elokuvia, lyhytelokuvia ja animaatioita, joita on esitetty televisiossa ja kansainvälisillä elokuvafestivaaleilla. Valokuvaajana hän on osallistunut näyttelyihin, julkaissut valokuvakirjoja ja erikoistunut etnografiseen valokuvaamiseen. Jänis on myös opiskellut sosiaali- ja kulttuuriantropologiaa, jossa erityisenä kiinnostuksen kohteena oli visuaalinen antropologia.

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Facebook
Facebook