Patricia Seppälän säätiön kuvajournalistipalkinto Heidi Piiroiselle, Heikki Saukkomaalle ja Mikko Suutariselle

Patricia Seppälän säätiön kuvajournalistipalkinto jaettiin nyt kuudetta kertaa. Vuonna 2020 sen saa kolme kuvajournalistia: Heidi Piiroinen, Heikki Saukkomaa ja Mikko Suutarinen. Kunkin palkinnon suuruus on 12 000 euroa. Palkintoperustelut ovat seuraavat:

Helsingin Sanomissa työskentelevä Heidi Piiroinen (s. 1978) tekee rinnakkain päivittäin vaihtuvaa uutistyötä ja pitkäjaksoisia dokumentaarisia projekteja. Hän avaa globaalisti tärkeitä näkökulmia kuvaamalla lähellä olevia ihmisiä, osoittelematta, antaen tilaa sekä kuviensa kohteille että kuviensa lukijoille. Piiroisen kamera ja silmä havaitsevat ja tallentavat yksityiskohtia, jotka kertovat summaansa suurempaa tarinaa. Kuvissa on kauneutta, ja ne hehkuvat lämpöä ja toivoa, jopa armoa. Heidi Piiroinen on kameran takanakin kuvattavien puolella. 

Heidi Piiroinen. Kuva: Markus Jokela.
Vuoden lehtikuva 2009: Mitra Insani -kansalaisjäŠrjestöšn kampanjoija Herbet Linto Retto Pawggabean tarkisti metsŠätuhoja Teluk Merantiin johtavan tien varrella. Kuva: Heidi Piiroinen/HS.

STT-Lehtikuvassa työskentelevä Heikki Saukkomaa (s. 1960) on kuvajournalistina eleetön ja rauhallinen, ja tämä heijastuu myös hänen kuviinsa. Hän on kuvattaviensa tasolla, ei yläpuolella. Saukkomaa on taitavan uutiskuvaajan prototyyppi. Hän löytää kuvauskohteistaan olennaisen ja hänellä on kyky pelkistää ja rajata. Kuvatoimistokuvaaja ei juuri voi valikoida tehtäviään vaan sinne mennään, mihin on tilaus. Saukkomaa suhtautuu tehtäviinsä aina kunnianhimoisesti, oli kysymys sitten eduskunnasta, yleisurheilusta tai vaikkapa ruisleivästä.

Heikki Saukkomaa. Kuva: Markku Ulander.
Vuoden Uutiskuva 1986 (kolmen kuvan sarja). Jakomäen KOP:n ryöstö 8 -9.8.1986 päättyi kaappaajan auton räjähdykseen Mikkelin torilla 9.8.1986. Anita Siikanen pelastautuu pian räjähtävästä kaappausautosta. Kuva: Heikki Saukkomaa/Lehtikuva.

Freelance-kuvaaja Mikko Suutarinen (s. 1988) taitaa niin reportaasikuvauksen kuin henkilökuvauksen. Hänen kuvissaan on hiljaisuutta, tilaa ja rauhaa, samaan aikaan sekä vahva läsnäolo että kunnioittava välimatka kuvauksen kohteeseen. Otokset ovat täynnä tarkkoja huomioita ja usein niissä on muuten niin harvinaista huumoria. Vaikka Suutarinen on vasta uransa alkutaipaleella, hänellä on tunnistettava oma tyylinsä, konstailematon ja suora lähestymistapansa joka tilanteeseen.

Mikko Suutarinen. Kuva: Aapo Huhta.
Vuoden kuvaessee 2018 -palkinnon voittaja oli Suutarisen kuvasarja Suomen pohjoisimman kylän, Nuorgamin, elämästä. Kuvassa Laila Aikio.

Patricia Seppälä perusti nimeään kantavan säätiön vuonna 2000. Kuluneen kahden vuosikymmenen aikana säätiö on tukenut kuvajournalismia monin eri tavoin runsaalla kahdella miljoonalla eurolla.

Artikkelin aloituskuva on Heidi Piiroisen kuva projektista Ohikuljetut.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *