Ihmiskaupan todellisuus kuvaajan silmin

Kuvajournalistina tärkein työkaluni on kuvaajan ja kuvattavan välinen luottamus. Miten se rakennetaan silloin, kun aihe on niin sensitiivinen, että kuvattavan identiteetti täytyy häivyttää?

Vuonna 2018 matkustin ensimmäisen kerran toimittaja Kaisa Beltranin kanssa Espanjaan toteuttamaan juttusarjaa seksuaaliseen hyväksikäyttöön perustuvasta ihmiskaupasta. Solmin Beltranin kanssa ainutlaatuisen kontaktiverkoston poliisiin, järjestöihin, prostituoituihin ja ihmiskaupan uhreihin sekä heidän lähellään toimiviin tahoihin. Emme halunneet jättää projektia vain pariin lehtiartikkeliin, joten päätimme tehdä aiheesta tarinallisen tietokirjan.

Kadonneet tytöt kertoo, keitä ovat ne nuoret naiset, jotka työskentelevät prostituoituina Aurinkorannikolla. Ovatko köyhistä maista tulevat naiset ja tytöt seksiklubeilla ja maanteiden varsilla vapaaehtoisesti? Kenen taskuihin virtaavat seksibisneksen tuottamat miljardit eurot, jotka Espanjassa muodostavat 0,35 prosenttia bruttokansantuotteesta?

Työskentelin vapaaehtoisena Mujer Emancipada -avustusjärjestössä ja tapasin kymmeniä prostituoituja ja ihmiskaupan uhreja. Moni ei suostunut kuviin, vaikka heti projektin alussa oli selvää, että en paljasta naisten identiteettiä. En halunnut paljastaa kasvoja, koska en halunnut omalla työlläni tuomita ketään ihmiskaupan uhriksi.

Kielimuuri yllätti minut, sillä Espanjassa puhutaan yleisesti erittäin huonosti englantia jopa viranomaistasolla. Beltranin espanjan kielen taito oli korvaamaton apu, mutta kuvaajana luottamus piti silti rakentaa uudella tavalla. Tähän auttoi vain aika. Ajan kuluessa naiset tottuivat minuun avustusjärjestön vapaaehtoisena työntekijänä ja myöhemmin kuvaajana.

Tarkkaan rakennettu luottamus olisi kadonnut sekunneissa, jos olisin kuvannut salaa. Siksi pyysin aina luvan. Useimmiten yö toi kuvattaville turvaa, joten kuvaustilanteet tapahtuivat pimeässä. Käytin paljon suoraa salamaa yksinkertaisesti siksi, että muuta ei ehtinyt edes ajatella. Naiset eivät halunneet herättää kadun, asiakkaiden tai mahdollisesti lähellä partioivan parittajanhuomiota. Pisin henkilökuvaukseni kesti kolme minuuttia.

Ihmiskauppa ei lähes koskaan näytä yhtä rikolliselta kuin kuulostaa. Se näyttää tavallisilta ihmisiltä ja tavallisilta asioilta. Siksi kuvattavaa oli vaikea löytää. Kuvasin Guadalhorcen teollisuusalueella tyhjiä, hylättyjä tuoleja, joilta naiset olivat lähteneet myymään seksiä. Kuvasin avustusjärjestölle lahjoitettuja lämpimiä vaatteita, joilla naiset lämmittelivät palatessaan. Kuvasin Málagan keskustassa naisia herjaavia graffiteja ja tavallisiksi hotelleiksi ja baareiksi naamioituja seksiklubeja.

Moni on kysynyt, pelottiko minua. Välillä pelotti. Teollisuusalueella liikkuu myös huumepäissään pyöriviä psykopaatteja, joiden ainoa tarkoitus on satuttaa naisia. Toisinaan he liikkuvat isoissa porukoissa. Jokainen Guadalhorcella työskennellyt nainen on kohdannut väkivaltaa, ja jos olisin liikkunut yksin tai ilman järjestön liivien suojaa, se olisi voinut tapahtua myös minulle. Maanteiden seksiklubeja kuvatessani koin pelkoa myös silloin, kun kuvan ottamisen jälkeen musta auto lähti perääni. Klubia vartioivat ovimiehet pelästyivät varmaan itsekin kuvan ottajaa.

Omassa lehtikuvaajan työssäni Keskisuomalainen-konsernissa olen tunnettu pedanttina ja kunnianhimoisena kuvaajana, joka pyrkii aina parhaimpaansa. Tämä projekti oli ammatillisesti erittäin kehittävä juuri siksi, että mitään ei voinut suunnitella etukäteen. Palasin kuvajournalismin juurille ja luotin hetkeen, siinä missä naiset minuun. Ikuistin kuviini vain sen, mitä edessäni näin. Mitään muuttamatta.

Johanna Erjonsalo (s.1991) on helsinkiläinen kuvajournalisti. Hän on työskennellyt vuodesta 2013 alkaen vakituisena valokuvaajana Etelä-Suomen Medialle.

www.erjonsalo.com

Erjonsalo on päivätyönsä ohessa työstänyt useita omia, dokumentaarisia valokuvaprojekteja. Hän on kuvannut niin jälleenrakentuvaa Nepalia tuhoisien maanjäristysten jälkeen kuin tyttöjen oikeuksia Sambiassa. Hän on erityisen kiinnostunut aiheista, joita pystyy kuvillaan avaamaan ja aiheuttamaan katsojassa reaktion, jopa muutoksen.

Kadonneet tytöt (2021, Atena) on kerronnallinen tietokirja seksuaaliseen hyväksikäyttöön liittyvästä ihmiskaupasta Aurinkorannikolla. Kirja on Erjonsalon ensimmäinen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *