Elementtirakentamisen kultakausi

Elementtirakentamisen kultakausi

Monet asiat ovat jokapäiväisiä, arkisia ja itsestään selviä, kunnes ne eivät enää ole.

Vanhat elementtikerrostalot alkoivat kadota kulkureittieni varrelta, siksi aloin valokuvata niitä. Talojen rungot toki pysyivät paikoillaan, mutta julkisivuremonttien myötä ne eivät olleet enää 1960-luvun lopun ja 1970-luvun moni- ja voimakasvärisiä laatikoita, joissa elementit ja niiden saumat, tasakatot ja kuution malliset porrasvalot olivat osa tuttua ja epäkiinnostavaa havaintomaailmaa. Elementtikerrostalot – ”betonibunkkerit” ja ”neuvostolaatikot” – olivat aikanaan ratkaisu asuntopulaan. Niitä rakennettiin paljon kaikkialle. Kolmikerroksinen elementtikerrostalo maanpäällisellä kellarilla taitaa edelleenkin olla Suomen yleisin rakennus.

Suhtautumisessa elementtikerrostaloihin on nykyään vähän samaa kuin suhtautumisessa kivi- ja puutaloihin 1960- ja 1970-luvuilla. Ne nähdään vanhana painolastina, joka täytyy saneerata pois modernin alta. Kun keskustellaan elementtikerrostaloista, niitä verrataan usein jugend- tai funkkistaloihin, mikä on melko joutavaa vääntämistä. Kenties niitä tulisi verrata 1960-luvun puutaloalueisiin, jotka jyrättiin kerrostalojen alta. Puutalot olivat oman aikansa bulkkituotantoa, jota pidettiin itsestään selvänä, epäkäytännöllisenä ja rumana, ja joissa ihmisiä hävetti asua, kun viereen nousi tilavia betoniasuntoja olohuoneineen, lämpöpattereineen ja juoksevine vesineen.

Amuri

Journalistinen valokuvaus on yleensä muutoksen tallentamista. Uutinenhan on aina se, kun jotain tapahtuu. Nykydokumentoinnissa on tärkeää dokumentoida jo ennen muutosta. Valokuvaamisen tarkoituksena on dokumentoida nykyistä rakennettua ympäristöä silloin, kun se on itsestään selvimmillään ja näkymättömimmillään. Valokuva havainnollistaa maiseman ilmiöt. Se sitoo maisemasta tehtävät havainnot kuvanottohetkeen. Kuvat ovat maisemista tehtyjä historiallisia taltiointeja, mikä on tärkeä lähtökohta maisemien muutosten seurannalle. Kuvista tulee aikanaan historian tuottamisen ja ymmärtämisen välineitä. Tehtäväksi siis jää valokuvata huolellisesti ja mahdollisimman paljon, tietäen että kuvia tullaan joskus tarvitsemaan.

Jotain tällaista oli mielessäni asuinalueilla kierrellessäni. Valokuvasin seitsemää tamperelaista kerrostaloaluetta; Amuria, Hervantaa, Kaukajärveä, Lentävänniemeä, Peltolammia, Tammelaa ja Tesomaa. Amuri ja Tammela ovat kantakaupunkia, joissa kerrostalot ovat toisen ja kolmannen sukupolven rakennuskantaa. Kaukajärven asuinalue rakennettiin kartanon pelloille. Muut alueet ovat perinteisiä metsälähiöitä kauppa- ja lämpökeskuksineen.

Hervanta

En kutsuisi elementtikerrostalojen pelkistettyä, teollista tyyliä rumaksi. Ehkä arkkitehti Jorma Mukalan muotoilema ”teknisyyden hallitsema keskinkertaisuus” tuntuu sopivammalta. Jos jotain täytyy kutsua rumaksi, ovat sitä remontoitujen elementtikerrostalojen vaaleus ja harmaus, niiden elementtisaumat ja valujäljet peittävä mitäänsanomaton lämpöbetonipinta sekä paikkaan sopimattomat teräksiset ovikatos- ja parvekerakenteet. Kun keskinkertaiseksi sarjatuotteeksi tarkoitettu, mutta jopa viidenkymmenen vuoden ikää lähentelevä rakennus ”rempataan”, viedään sen mahdollinen rakennushistoriallinen tai visuaalinen merkittävyys jälleen viideksikymmeneksi vuodeksi.

Kaukajärvi

Rakennus- ja muille tyyleille ilmaantuu myöhemmin kannatusta. Oli se sitten 1900-luvun alun jugend-talo tai puukaupunginosan yhteiskeittiötalo umpikorttelissa. Arvostus on kuitenkin vuosikymmenien jälkeen syntynyttä. Asettuminen nykyisellä tietämyksellä ja tämän hetken arvostuksilla menneisyyden päätöksentekijöiden asemaan johtaa väistämättä ajattelemaan, että he olivat tyhmiä tai välinpitämättömiä. Sitä he tuskin kuitenkaan olivat.

Elementtirakentamisessa melkein kaikki on kerrottavissa myös teknisellä kielellä. Elementtien koot ja aukkojen kuten ikkunoiden sijoittelut niissä, rakennusten ryhmittely kerrosmäärien ja asuinrappujen määrien mukaan, rakennusten järjestys kaareen tai ruutukaavaan, matalien ja korkeiden rakennusten sijoittelu ja niin edelleen. Rakennuksen yksityiskohta voi olla visuaalisesti viehättävä ja samalla aina jonkun standardin tai moduulirakentamiskäytännön mukainen. Piha-alueet ja kulkuväylät voivat olla kauniita ja samalla niiden tarkoituksenmukaisuuden voi havaita. Luonnon läsnäolosta ja väljyydestä voi nauttia, ja samalla tietää niiden kuuluneen aikanaan viihtyisän ja virkistävän asuinalueen suunnittelun aakkosiin.

Tesoma

Kenties elementtikerrostaloista puuttuu jonkinlainen vetoava viehättävyys. Elementtikerrostalot ovat jo vanhoja, mutta niissä ei ole sellaista yksityiskohtien kirjoa tai käsityöläisyyttä, jota on totuttu arvostamaan vanhemmissa rakennuksissa. Elementtitalot nähdään teollisina tuotteina, vanhana rapistuvana tekniikkana, insinöörien laatimien standardien ja käytäntöjen ylöspanona, jolla ei ole enää käyttöarvoa. Tämä on mielenkiintoista, sillä ainahan rakentamista ovat ohjanneet käytännöt, rutiinit ja eräänlaiset taidesäännöt. Rakennuksia ja rakennustyylejä kuvaillaan rakennusten ulkoisten piirteiden kokoelmina ja tiettynä aikakautena on rakennettu aina tietyn tyylin mukaisesti. Elementtikauden laatikkomaisuus, karheus, sarjamaisuus ja teollinen jälki ovat dokumentoimisen ja säilyttämisenkin arvoisia. Kaupungin moni-ilmeisyys ja kerroksellisuus, rakennetun ympäristön rosoisuus ja erilaisuus sekä määrittelemättömät kaupunkitilat katoavat hitaasti. Elementtikauden myös, jos sen tyypillisyydet peitetään nykymaun mukaan.


Artikkelin aloituskuva: Tammela.

Teppo Moilanen on työskennellyt museoalalla Pirkanmaalla. Tällä hetkellä hän on valokuvaajana Vapriikin kuva-arkistossa Tampereella. Harrastuksena Moilanen valokuvaa rakennettua ympäristöä ja kirjoittaa pienimuotoisesti Tampereen lähimenneisyydestä. Hän sai vuonna 2016 Patricia Seppälän säätiön apurahan elementtirakentamisen dokumentointiin tamperelaisilla kerrostaloalueilla.

teppomoilanen.kapsi.fi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Facebook
Facebook
INSTAGRAM